VIP

Become a VIP!

As a VIP your profile will be get more visibility on the website. All VIP profiles will:

  • Show up on TOP of the search results together with other VIP profiles.

  • Show with bright RED COLOR to distinguish from other profiles.

  • Show with the wording "VIP".

Secure checkout

Choose VIP duration


Selkeää ja kannustavaa matematiikan tukiopetusta peruskoululaisille verkossa

Tervahovinkatu 9, 20810 Turku, Finland


Tarjoan matematiikan tuki- ja yksityisopetusta peruskoululaisille etänä. Opetus sopii esimerkiksi oppilaalle, joka tarvitsee apua kotitehtävissä, kokeeseen valmistautumisessa, tietyn aihealueen ymmärtämisessä tai kaipaa lisää varmuutta matematiikkaan.

Olen Industrial Management and Engineering -opiskelija, ja olen myös aiemmin työskennellyt opettajana. Opetuksessa pyrin selittämään asiat rauhallisesti ja selkeästi vaihe vaiheelta. Minulle on tärkeää, että oppilas ymmärtää ratkaisun taustalla olevan ajatuksen eikä ainoastaan opettele kaavoja ulkoa.

Tunnit suunnitellaan oppilaan tarpeiden mukaan. Voimme käydä läpi koulussa käsiteltyjä aiheita, tehdä tehtäviä yhdessä tai keskittyä erityisesti niihin asioihin, jotka tuntuvat haastavilta.

Pyrin luomaan rennon ja kannustavan ilmapiirin, jossa saa kysyä, kokeilla ja tehdä virheitä. Tavoitteena on matematiikan osaamisen lisäksi vahvistaa oppilaan luottamusta omaan osaamiseensa.

Opetus järjestetään etänä, joten tunnit on helppo sovittaa koulun ja muun arjen ympärille.
☎   +358 44 9701244