VIP

Become a VIP!

As a VIP your profile will be get more visibility on the website. All VIP profiles will:

  • Show up on TOP of the search results together with other VIP profiles.

  • Show with bright RED COLOR to distinguish from other profiles.

  • Show with the wording "VIP".

Secure checkout

Choose VIP duration


Ruotsin kielen tukiopetusta ja läksyapua

Hiekkalaiturintie 9, 00980 Helsinki, Finland


Takelteleeko ruotsin kieli, eikä motivaatiota kielen oppimiseen tunnu löytyvän?
Onko läksyjen tekeminen haastavaa ja tylsää, eikä kärsivällisyys oikein riitä?
Uhkaako virkamiesruotsi valmistumistasi?

Ei hätää!
Tarjoan ruotsin kielen tukiopetusta sekä läksyapua kaikenikäisille oppijoille pääkaupunkiseudulla.

Olen kokenut koulunkäynninohjaaja, ja minulla on ammatillisen opettajan pätevyys. Olen työskennellyt koulunkäynninohjaajana peruskoulussa ja ohjannut ruotsin kielen opintopiirejä ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Puhun suomea, ruotsia ja englantia, ja ohjaan tarvittaessa myös selkokielellä (S2).

Tavoitteeni on motivoida oppijaa kielen oppimiseen ja innostaa saavuttamaan omat tavoitteensa. Opetusmateriaalina käytämme oppijan oman materiaalin lisäksi hänen tasoonsa ja tavoitteisiinsa räätälöityjä, monipuolisia tehtäviä.
Koska olen itse innostunut ruotsin kielestä, toivon osan innostani tarttuvan monipuolisten menetelmien kautta myös oppijaan.

Tarvitsetko läksyapua peruskoulun oppiaineisiin?

Tarjoan myös läksyapua lähinnä peruskoulussa opetettavissa aineissa. En opeta, vaan ohjaan oppijaa etsimään tietoa eri lähteistä. Tavoitteena on saada oppija oivaltamaan oma tapansa oppia.

Opetuspaikka:
- Tunnit voidaan pitää joko kotonani Vuosaaressa, oppijan kotona tai jossain muussa rauhallisessa ympäristössä.
- Käytän julkisia kulkuvälineitä, joten jos matka-aikani ylittää tunnin/suunta veloitan niistä sopimuksen mukaan.
- Myös etäopetus on mahdollista, mutta parhaat tulokset saamme aikaan lähiopetuksella.

Oppimateriaali
- Oppijan oma materiaali.
- Oppijalle räätälöityjä, monipuolisia materiaaleja.
- Vapaasti käytössä oleva materiaali (esim. verkosta tai kirjastosta).
- Materiaali, joka mahdollisesti hankitaan käyttöön sovitusti.
- Kynä ja paperi!

Hinnat (sis. alv 25,5%)
Ensimmäinen tapaaminen tai puhelinkeskustelu tukiopetuksen/läksyavun tarkemmasta sisällöstä on ilmainen.
Yhden tunnin tukiopetus / 30€
Kahden tunnin tukiopetus / 50€
10 x tunnin tukiopetus 230€