Haluaisitko oppia soittamaan kitaraa tai kehittää olemassaolevaa osaamistasi?
Tarjoan kitaratunteja Tampereella kaikenikäisille soittajille aloittelijoista edistyneisiin kitaristeihin.
Olen Kirsi Kujala, koulutukseltani musiikkikasvatuksen maisteri (University of London), muusikko (Palmgren-konservatorio) sekä soitinrakentaja (Ikaalisten käsi- ja taideteollinen oppilaitos). Valmistan useimmat työssäni käyttämät soittimet itse. Alunperin olen lähtöisin Oulusta, ja pohjoinen rento mentaliteetti välittyy tunneilla myös oppilailleni.
Pedagoginen filosofiani perustuu ihmisen kohtaamiseen yksilönä, ja tuon yksilön luonnollisten vahvuuksien korostamiseen. Musiikissa teknisen osaamisen rinnalla yhtä tärkeä osa-alue on yksilöllisen ilmaisun kehittäminen.
Yksityistunneilla keskitymme juuri niihin osa-alueisiin, joita haluat vahvistaa, kuten improvisointiin, säestykseen, musiikin teoriaan, näppäilyyn/plektratekniikkaan, sointumelodioihin tai esimerkiksi tietyn tyylilajin omaksumiseen.
Olitpa sitten aloittelija tai edistynyt kitaristi, autan sinua saavuttamaan musiikilliset tavoitteesi ja tehostamaan harjoitteluasi niin, että opit keskittymään siihen, mikä on kehityksellesi olennaista. Laadin tuntien sisällön oppilaiden toiveiden ja tason mukaisesti. Instrumenttisi voi olla sähkö- tai akustinen kitara.
Kaikki tunnit on mahdollista pitää lähi- tai etäopetuksena.
Lue lisää ja varaa tutustumistunti nettisivuilla, sähköpostilla, puhelimitse tai sosiaalisessa mediassa:
https://www.kitarakoulufokus.fi/
[email protected]
FB/Instagram: Kitarakoulu Fokus
Myös lahjakortit!
All lessons also available in English!
Hinnasto:
Huom: Uusille oppilaille tutustumistunti -50%!
yksittäiset tunnit:
30min /40€ (tutustumistunti 20€)
45 min /50€ (tutustumistunti 25€)
60 min /60€ (tutustumistunti 30€)
Katso paketit, lahjakortit ja lukukausimaksut verkkosivuilta!
www.kitarakoulufokus.fi
Lämpimästi tervetuloa!