VIP Tarjolla tehokkaita ja mukavia ruotsin kielen kesäkursseja yläkoululaisille ja lukiolaisille

Peräkyläntie 10, 90650 Oulu, Suomi


Tarjoan etänä (Zoom) ruotsin kielen kesäkursseja yläkoululaisille ja lukiolaisille. Kesäkursseilla kerrataan keskeisiä ruotsin kielen perusteita; kielioppia, sanastoa, luetun- ja kuullunymmärtämistehtäviä, kirjoitus- ja puheharjoituksia.

Olen koulutukseltani ruotsin kielen opettaja ja työkokemusta ruotsin opettamisesta on kertynyt 15 vuotta.
Olen opettanut kaikenikäisiä oppilaita (yläkoulu, lukio, ammattikorkeakoulu, yliopisto). Opettajana olen ennen kaikkea kannustava, motivoiva ja kuunteleva. On palkitsevaa, kun oppilas sisäistää opetettavan asian ja hän yltää parhaimpaansa. Oppilailtani olen saanut kiitosta tehokkaasta ja innostavasta opetustyylistäni. Tässä muutamien oppilaiden kommentteja:

"Anne on opettajana kaikkea mitä oppilas voi toivoa. Olin Annen yksityisopetuksessa yli vuoden, koska ruotsin kielestä oli muodostunut lukiossa suuri ongelma. Annen innostavan ja selkeän opetuksen ansiosta saimme kuitenkin nostettua sekä kurssien että ylioppilaskirjoitusten arvosanat haluamalleni tasolle. Sain Annelta rakentavaa ja konkreettista palautetta kehittymisestä, joten oman tason seuraaminen oli helppoa. Suosittelen Annen opetusta kaikille, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen taitoaan! (Topi)"

"Olin Anne Kinnusen opetuksessa aktiivisesti yli vuoden ajan. Ruotsi oppiaineena oli minulle ennen tätä ollut vastenmielinen, mutta Annen opetuksessa mielipiteeni muuttuikin innostukseksi kieltä kohtaan. Tunnit ovat hyvin informatiivisia sekä opettavaisia ja oppilaan oma tilanne ja haasteet otetaan huomioon erinomaisesti.
Lisäksi opetuksen ilmapiiri on erittäin myönteinen ja kokonaisvaltaista oppimisprosessia tukeva. Opetus itsessään on kokonaisvaltaista, laadukasta ja hyvin ymmärrettävää ja selkeää. Voin lämpimästi suositella häntä, sillä opettajan ammattitaidosta oppiminen ei ainakaan jää kiinni. Kinnusen kanssa on helppo ja mukava työskennellä. (Pekka)"

Kesäkurssipaketin hinta yläkoululaisille on 160 euroa, joka sisältää 8 oppituntia. Yhden opetuskerran kesto on 60 min. Hinta on voimassa 22.5.-31.7.2023

Kesäkurssipaketin hinta lukiolaisille on 200 euroa, joka sisältää 10 oppituntia. Yhden opetuskerran pituus on 60 min. Hinta on voimassa 22.5.-31.7.2023.
Käytän laskutuspalvelua.
Ota rohkeasti yhteyttä ja vastaan mielelläni lisäkysymyksiin.







Oppiaineet:
Ruotsi

Nimi:
Anne

Puhelinnumero:
-

Sukupuoli:
Nainen

Ikä:
52 vuotta

Tyyppi:
Opettaja

Etäopetuksen mahdollisuus:
Kyllä

Tuntihintapyyntö:
20 EUR

Lisätty:
lokakuu 26, 2021 20:52 (1 vuosi sitten)

Päivitetty:
huhtikuu 19, 2023 18:23 (1 kuukausi sitten)

VIP-näkyvyys erääntyy:
kesäkuu 21, 2023 07:03 (17 päivän päästä)

Ilmoitus katsottu:
3546 kertaa


Onko tämä sinun ilmoituksesi?
Osta VIP-näkyvyyttä
Uudelleenlähetä ylläpito-linkki


Jatka hakuasi:
Opettajat
Ruotsin kielen opettajat
Opettajat Oulu
Opettajat Sanginsuu