Pätevä ja innostunut matematiikan opettaja

Oikokatu 4, 15100 Lahti, Finland


Syyskuussa 2007 muutin Suomeen jatkaakseni matematiikan opintojani Turun yliopistossa ja valmistuin Turun yliopistosta vuonna 2011. Vuonna 2015 sain myös ammatillisen opettajan pätevyyden Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta.
Lukuvuonna 2014-2015 työskentelin matematiikan opettajana Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa ja Heinolassa. Opetin matematiikkaa ja fysiikkaa useiden eri alojen oppilasryhmille ja lyhyt matematiikkaa lukiolaisille. Minulla on työkokemusta opettajan tehtävästä yhteensä hieman yli 8 vuotta. Työskentelin matematiikan opettajana lukiossa, ammattikorkeakoulussa, ja ammattikoulussa.

Luonteeltani olen hyvin optimistinen ja pyrin suunnittelemaan tekemiseni ennen toimeen ryhtymistä. Otan aina huomioon omalla alallani tärkeät ja uudet asiat ja pyrin hyödyntämään oppimiani asioita työssäni. Minulla on hyvä itsetunto ja uskon itseeni. Yritän aina nauttia tekemästäni työstä, sillä yritän tehdä työstä minulle mieluisan harrastuksen.


Haluaisin opettaa matematiikkaa ja tietotekniikkaa, uinti, ja Intian ruoanlaittoon.


Haluaisin työskennellä Päijät-Hämeessä, ehkä Uusimaassakin.


Voin työskennellä tiistai, keskiviikko, perjantai ja lauantai klo 08-18.

 

☎   0404121265




Oppiaineet:
Matematiikka

Nimi:
Barkat Bhayo

Puhelinnumero:
0404121265

Sukupuoli:
Mies

Ikä:
36 vuotta

Tyyppi:
Opiskelija

Tuntihintapyyntö:
35 EUR

Lisätty:
syyskuu 18, 2016 13:55 (1 vuosi sitten)

Ilmoitus katsottu:
460 kertaa


Onko tämä sinun ilmoituksesi?
Osta VIP-näkyvyyttä
Uudelleenlähetä ylläpito-linkki


Jatka hakuasi:
Opiskelijat
Matematiikan opiskelijat
Opiskelijat Lahtiranta
Opiskelijat Lahti
Opiskelijat Hollola