Matematiikka, fysiikka, valintakoevalmennus

Viisaritie 3, 01640 Vantaa, Suomi


Heippa, tällä hetkellä olen perheenlisäyksen johdosta tauolla yksityisopetuksen osalta, mutta alla lyhyt esittely osaamisestani.

Hei!

Tarjoan matematiikkaan tukea ja opetusta peruskoulu-, lukio- ja ammattikorkeakoulu -tasolla. Annan myös valintakoevalmennusta esimerkiksi kauppatieteellisille aloille tai arkkitehtilinjalle pyrkiville. Opetus onnistuu sekä etänä, että läsnä.

Olen 36-vuotias matematiikan opetuksen ammattilainen - valmistuin Helsingin Yliopistosta vuonna 2011 Filosofian maisteriksi ja matemaattisten aineiden opettajaksi. Opetustyön kokemusta minulla on takana jo useita vuosia. Päätoimisesti toimin Finnairilla liikennelentäjänä, mutta olen saanut opettamisesta niin paljon, että haluan kantaa sitä mukana muun toimen ohessa. Lentäminen on hyvin erilaista työtä, eikä opettamisen ja hoksaamisen iloisia fiiliksiä ohjaamosta saa. Vapaa-aikana valmennan yleisurheilua ikähaarukalla nuorista senioreihin.

Matematiikan opiskelu on haastavaa, koska seuraava aihe perustuu aina edellisten aiheiden päälle. Jos sattuu kelkasta putoamaan, on erityisen vaikeaa hypätä kelkan mukaan uudestaan, koska koulumaailmassa mennään aikataulun mukaan. Tämä aiheuttaa varsin paljon oppimisvaikeuksia ja motivaation puutetta. Näihin ongelmiin tarvitaan usein yksityisopetusta - mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Olen itse kulkenut tämän haastavan polun lukiossa läpi, joten tiedän miltä tuntuu pudota kelkasta ja miten kavuta takaisin kärryille.

Joten olethan rohkeasti yhteydessä, mikäli koet apuni olevan tarpeeseen! :)

Sampo Kiviharju

 

☎   0407262537






Oppiaineet:
Matematiikka
Fysiikka
Tilastotiede

Nimi:
Sampo Kiviharju

Puhelinnumero:
0407262537

Sukupuoli:
Mies

Ikä:
37 vuotta

Tyyppi:
Opettaja

Etäopetuksen mahdollisuus:
Kyllä

Tuntihintapyyntö:
50 EUR

Lisätty:
perjantai 20. maaliskuuta 2020 klo 13.07
(4 vuotta sitten)

Päivitetty:
tiistai 1. helmikuuta 2022 klo 14.35
(2 vuotta sitten)

Ilmoitus katsottu:
6043 kertaa


Onko tämä sinun ilmoituksesi?
Osta VIP-näkyvyyttä
Uudelleenlähetä ylläpito-linkki


Jatka hakuasi:
Opettajat
Matematiikan opettajat
Fysiikan opettajat
Tilastotieteen opettajat
Opettajat Vantas
Opettajat Vantaa
Opettajat Kirkkonummi
Opettajat Kerte
Opettajat Helsinki
Opettajat Espoo
Opettajat Hämevaara
Opettajat Pähkinärinne
Opettajat Uusmäki