Rautionkatu 14 A, 90400 Oulu, Finland
Hei,
Olen Jaakko, jyväskyläläinen matemaatikko FM, yksityisopettaja. Olen kiinnostunut oppimisesta. Matematiikan ja sen opettaminen on ollut minulle aina intohimo, joten haluan opettaa sitä muillekin. Minulle on tärkeää, että kuuntelen asiakastani ja palvelen heitä mahdollisimman hyvin.
Tarjoan tukiopetusta matematiikassa laaja-alaisesti peruskoulusta korkeakoulutasolle. Opetan sekä lapsia että aikuisia.
Opetuksen lähtökohta on oppilaan yksilöllinen oppiminen ja tavoitteiden saavuttaminen. Opetus suunnitellaan aina oppilaan lähtökohdat ja toiveet huomioiden. Oppilaani ovat parantaneet merkittävästi arvosanojaan ja saavuttaneet tavoitteitaan.
Tarjoan opetusta perinteisesti lähiopetuksena Jyväskylässä tai etäopetuksena käyttäen Jitsiä.
Opiskelen pedagogisia opintoja sekä lasten ja nuorten psyykkistä kehitystä Alkio-opistossa. Annan opetusta seuraavilla tasoilla:
Matematiikka: Osaan hyvin matematiikka laudatur-kursseihin asti tarjoan laaja-alaisesti opetusta matemaattiseen ongelmanratkaisuun ja oppimisvaikeuksiin. Minulta saa tukiopetusta perusopetuksen lisäksi esimerkiksi pääsykokeisiin, ylioppilaskirjoituksiin ja lopputyöhön. Minulle voi myös lähettää tehtäviä, joihin voin tehdä esimerkkiratkaisuja.
Fysiikka: Pystyn neuvomaan lukion laajan fysiikan asiasisällöt täyttäviä tehtäviä.
Tilastotiede: Olen opiskellut tilastotieteen perusopinnot.
Tietojenkäsittelytiede: Olen opiskellut laajan sivuaineapprobaturin. Pystyn opettamaan ammattimaisesti Pythonia. Olen soveltanut tilastotiedettä ohjelmointiin ja erikoistunut mallintamiseen. Käytän avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.
Jäikö kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä niin katsotaan, miten voin auttaa juuri Sinua! Kotisivuiltani osoitteesta https://jaakkojseppala.fi/ löytyy ajankohtainen hinnasto, maksutavat sekä tietoa osaamisestani ja palautetta opetuksestani. Otetaan yhdessä asiat haltuun!
Oppiaineet:
Matematiikka
Tietotekniikka
Nimi:
Jaakko Seppälä
Puhelinnumero:
0505914199
Sukupuoli:
Mies
Ikä:
40 vuotta
Tyyppi:
Opettaja
Etäopetuksen mahdollisuus:
Kyllä
Tuntihintapyyntö:
25 EUR
Lisätty:
toukokuu 8, 2020 17:16 (3 vuotta sitten)
Päivitetty:
huhtikuu 13, 2023 21:30 (1 kuukausi sitten)
Ilmoitus katsottu:
3311 kertaa
Onko tämä sinun ilmoituksesi?
Osta VIP-näkyvyyttä
Uudelleenlähetä ylläpito-linkki
Jatka hakuasi:
Opettajat
Matematiikan opettajat
Tietotekniikan opettajat
Opettajat Myllytulli
Opettajat Vaara
Opettajat Siikajoki
Opettajat Oulu
Opettajat Nokela
Opettajat Karjasilta
Opettajat Äimärautio