Kiertokatu 2, 53850 Lappeenranta, Finland
Olen Jaakko, jyväskyläläinen matemaatikko ja filosofian maisteri. Matematiikka ja sen oppiminen on ollut minulle aina intohimo, siksi haluan opettaa sitä muillekin. Toimin yksityisopettajana ja tarjoan tukiopetusta matematiikassa laaja-alaisesti peruskoulusta korkeakoulutasolle. Opetan sekä lapsia että aikuisia.
Opetusmenetelmäni ovat vaihtelevia, ja minulle tärkeintä on oppilaan yksilöllinen oppiminen sekä motivaation lisääminen. Opetan laadukkaasti ja oppilaan toiveet huomioiden ja siten, että asiat tulevat sisäistetyiksi. Oppilaani ovat parantaneet opetuksessani merkittävästi arvosanojaan ja saavuttaneet tavoitteitaan.
Tarjoan etäopetusta käyttäen Jitsiä. Minulta saat apua niin yksittäisen tehtävän ratkaisuun tai vastaavasti kokonaisen kurssin asiasisällön hallintaan. Opetus on aina yksilöllistä ja suunnitellaan asiakkaan tarpeita vastaavaksi. Matematiikan lisäksi annan neuvontaa esimerkiksi tilastotieteessä ja fysiikassa. Olen myös soveltanut tilastotiedettä ja matematiikkaa ohjelmointiin ja pystyn opettamaan ohjelmoinnin perusteita; Pythonilla ja Javalla työskentelen ammattimaisesti.
Opiskelen opettajan pedagogista pätevyyttä Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Voin opettaa oppiaineita esimerkiksi seuraavilla tasoilla:
Matematiikka: Tutkijataso; tarjoan laaja-alaisesti opetusta matemaattiseen ongelmanratkaisuun ja oppimisvaikeuksiin. Minulta saa tukiopetusta perusopetuksen lisäksi esimerkiksi pääsykokeisiin, ylioppilaskirjoituksiin ja lopputyöhön. Omissa opinnoissani syvennyin algebraan ja topologiaan, toki moni muukin kurssi on hallussa.
Fysiikka: Pystyn neuvomaan lukion laajan fysiikan asiasisällöt täyttäviä tehtäviä
Tilastotiede: Olen opiskellut tilastotieteen perusopinnot.
Tietojenkäsittelytiede: Olen opiskellut laajan sivuaineapprobaturin. Pystyn opettamaan ohjelmoinnin perusteita ja Pythonissa olen ammattilainen. Olen soveltanut tilastotiedettä ohjelmointiin ja erikoistunut mallintamiseen. Olen opiskelut esimerkiksi C#:a, Javaa ja Matlabia. Käytän avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.
Käytän laskuttamiseen kevytyrittäjäpalvelua. Kotisivuiltani osoitteesta https://jaakkojseppala.fi/ löytyy ajankohtainen hinnasto, maksutavat sekä tietoa osaamisestani ja palautetta opetuksestani.
Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää siitä, miten voin auttaa juuri sinua!
Oppiaineet:
Matematiikka
Fysiikka
Tietotekniikka
Nimi:
Jaakko Seppälä
Puhelinnumero:
0505914199
Sukupuoli:
Mies
Ikä:
39 vuotta
Tyyppi:
Opettaja
Etäopetuksen mahdollisuus:
Kyllä
Tuntihintapyyntö:
25 EUR
Lisätty:
maanantai 20. huhtikuuta 2020 klo 23.09
(3 vuotta sitten)
Päivitetty:
torstai 13. huhtikuuta 2023 klo 21.30
(5 kuukautta sitten)
Ilmoitus katsottu:
3860 kertaa
Onko tämä sinun ilmoituksesi?
Osta VIP-näkyvyyttä
Uudelleenlähetä ylläpito-linkki
Jatka hakuasi:
Opettajat
Matematiikan opettajat
Fysiikan opettajat
Tietotekniikan opettajat
Opettajat Uus-Lavola
Opettajat Lappeenranta
Opettajat Skinnarila
Opettajat Sammonlahti
Opettajat Lamminranta