Matemaatikko tarjoaa laadukasta etäopetusta

Neulaskatu 4, 33820 Tampere, Finland


Olen kuopiolainen matemaatikko. Olen työskennellyt tutkijana ja yksityisopettajana. Koulutukseni on filosofian maisteri. Pedagogista pätevyyttä minulla ei ole, mutta opiskelen sitä Jyväskylän ammattikorkekoulussa. Annan etäopetusta ja matematiikan neuvontaa yliopistoon. Oppilaani ovat saaneet hyviä arvosanoja ja paraneet merkittävästi osaamistaan yksityisopetuksessani. Voin opettaa eri oppiaineita seuraavilla tasoilla:

- Matematiikka: Tutkijataso, valmistunut algebran ja topologian linjalta. Olen opettanut koululaisia, lukiolaisia ja aikuisopiskelijoita aina gradun tekemiseen asti. Myös abikursseja ja kilpailumatematiikkaan liittyvää valmennusta voin tehdä.
- Fysiikka: Käynyt lukion laajan fysiikan.
- Tilastotiede: Yliopistossa perusopintoja ja soveltanut tilastotiedettä työelämässä ohjelmointiin.
- Tietojenkäsittelytiede: Laaja sivuaineapprobatur. Tutuimmat ympäristöt ja kielet ovat Ubuntu, Linux Mint, Python, Sagemath, Java, C# ja hieman R:ää. Käytän avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Pystyn opettamaan ohjelmoinnin perusteita.

Olen opettanut sekä lapsia, nuoria että aikuisia. Opetusmenetelmäni on, että haluan saada oppilaani oppimaan ja sisäistämään asiat kunnolla. Opetan laadukkaasti ja haluan, että oppilaille muodostuu vahva perusosaaminen, jonka päälle on hyvä rakentaa tietoja ja taitoja. Pystyn neuvomaan tietokonesovelluksilla, esimerkiksi Skypellä, Whatsappilla tai sähköpostilla.

Omaa toiminimeä minulla ei ole, mutta käytän laskutukseen kevytyrittäjäpalvelua.

Tuntien peruutukset vähintään vuorokautta ennen. Alle vuorokausi opetustapahtumasta tehdystä peruutuksesta peritään puolet tuntihinnasta + laskutuskulut.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää siitä, miten voin auttaa juuri sinua!

 

☎   0505914199





Oppiaineet:
Matematiikka
Tilastotiede
Tietotekniikka

Nimi:
Jaakko Seppälä

Puhelinnumero:
0505914199

Sukupuoli:
Mies

Ikä:
37 vuotta

Tyyppi:
Opettaja

Tuntihintapyyntö:
30 EUR

Lisätty:
huhtikuu 20, 2020 20:25 (5 kuukautta sitten)

Päivitetty:
syyskuu 3, 2020 15:38 (20 päivää sitten)

Ilmoitus katsottu:
950 kertaa


Onko tämä sinun ilmoituksesi?
Osta VIP-näkyvyyttä
Uudelleenlähetä ylläpito-linkki


Jatka hakuasi:
Opettajat
Matematiikan opettajat
Tilastotieteen opettajat
Tietotekniikan opettajat
Opettajat Tampere
Opettajat Tamare
Opettajat Hervanta
Opettajat Hallila
Opettajat Lukonmäki
Opettajat Korkinmäki
Opettajat Muotiala
Opettajat Turtola