Vihdintie 3-5, 00320 Helsinki, Suomi
Hei!
Olen Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut alttoviulisti. Minulla on monipuolista kokemusta eri-ikäisistä oppilaista alle kouluikäisistä aina aikuisiin asti. Voit tulla oppilaakseni, olitpa sitten vasta-alkaja tai jo pidemmällä. Mietimme yhdessä juuri sinulle sopivat tavoitteet soittoharrastukselle, olivatpa ne sitten määrätietoisempia tai yksinkertaisesti vain rentoa laatuaikaa musiikin merkeissä.
Opettajana olen humaani ja empaattinen. Opetus tunneillani tapahtuu aina oppilaan tarpeita ja toiveita kuunnellen. Tunneilla opettelemme soittotekniikan harjoittelun lisäksi myös vahvistamaan oppilaan omaa ääntä ja luovuutta. Pyrin myös toteuttamaan oppilaan omat kappaletoiveet, mikäli sellaisia ilmenee.
Olen täydentämässä tutkintoani myös pedagogisella osuudella, jonka ansiosta minulla on tuorein mahdollinen pedagoginen tieto. Myös kokemusta olen kartoittanut yksityisopetuksen lisäksi muun muassa työskentelemässä Vantaan ja Itä-Helsingin musiikkiopistoissa.
Voit varata ajan näytetunnille (45 €/ 45 min) ja päättää sen jälkeen haluatko sitoutua koko lukukaudeksi (esim. syys- tai kevätlukukausi)
Opetan suomen lisäksi myös englanniksi ja mahdollisesti myös saksaksi!
Näkemisiin,
Ella
Teaching subjects:
Music
Name:
Ella Männikkö
Phone number:
0400502912
Gender:
Female
Age:
31 years
Type:
Tutor
Remote learning availability:
Yes
Hourly asking price:
45 EUR
Created:
Monday, August 11, 2025 at 11:29 PM
(1 day ago)
Views:
44 times
Is this your listing?
Buy VIP visibility
Resend admin link
Continue your search:
Tutors
Music tutors
Tutors in Munkkiniemi
Tutors in Kerte
Tutors in Helsinki
Tutors in Haga
Tutors in Haaga
Tutors in Espoo
Tutors in Munkkivuori
Tutors in Etelä-Haaga
Tutors in Tarvo
Tutors in Pikku-Huopalahti