MATEMATIIKKAA OMAAN TAHTIIN LUKIOLAISILLE JA YLÄKOULULAISILLE

Kuivastie 21, 90500 Oulu, Suomi


Hei!

Olen Seppo Oulusta - nykyisin eläkkeellä oleva lukion matematiikan ja fysiikan lehtori. Olen suorittanut Oulun yliopistossa ylempänä korkeakoulututkintona filosofian kandidaatin tutkinnon ja Turun yliopistossa jatkotutkintona filosofian lisensiaatin tutkinnon matematiikka pääaineena. Olen toiminut pitkään matematiikan ja fysiikan lehtorina lukiossa sekä opettanut matematiikkaa myös yliopistossa, AMK:ssa, opettajankoulutuslaitoksessa, terveydenhoito-oppilatoksessa, kauppaopistossa, ammattikoulussa ja yläkoulussa.

Omaan varsin pitkän kokemuksen myös yksityisopettajana ja oppimistulokset ovat olleet varsin positiivisia. Seuraan edelleenkin varsin aktiivisesti erityisesti lukion mutta myös yläkoulun matematiikan opetusta. Olen järjestänyt eläkkeellä ollessani matematiikan yksityisopetusta AMK:ssa opiskeleville ja sinne pyrkiville, pitkää ja lyhyttä matematiikkaa opiskeleville lukiolaisille ja myös yläkoululaisille. Olen ohjannut ja kannustanut myös omaa tytärtäni, joka kävi aikaisemmin yläkoulua ja käy tätä nykyä lukiota. Hänen matematiikan taitonsa ovat kehittyneet erinomaiselle tasolle.

Opetus voidaan järjestää paikkakuntakohtaisesti jossakin julkisessa tilassa kuten esim. kirjastossa tai oppilaan niin halutessa myös hänen kotonaan. Opetuksessa voidaan harkita myös mahdollisen etäopetuksen soveltamista välimatkan niin vaatiessa. Pyrin toimimaan aina joustavasti opetustilanteissa ja ottamaan huomioon myös oppilaiden erilaisuuden matematiikan oppijoina.

 

☎   0405566249






Teaching subjects:
Mathematics
Statistics

Name:
Seppo Pulliainen

Phone number:
0405566249

Gender:
Male

Age:
76 years

Type:
Tutor

Remote learning availability:
Yes

Hourly asking price:
15 EUR

Created:
Sunday, March 22, 2026 at 9:17 PM
(3 hours ago)

Updated:
Sunday, March 22, 2026 at 9:17 PM
(3 hours ago)

Views:
14 times


Is this your listing?
Buy VIP visibility
Resend admin link


Continue your search:
Tutors
Mathematics tutors
Statistics tutors
Tutors in Vaara
Tutors in Oulu
Tutors in Isko
Tutors in Välivainio