Helposti ymmärrettävää matematiikan tukiopetusta ala- ja yläasteelaisille. Silloin kun matikka tuntuu mahdottomalta!

Kiviparintie 2, 00920 Helsinki, Finland


Moikka!
Olen Ode, opiskelen tällä hetkellä Metropolia AMK:ssa insinööriksi. Aiemmin olen opiskellut sovellettua fysiikkaa Kuopiossa Itä-Suomen yliopistossa, siellä opiskelin paljon matematiikkaa. Lukiossa olen kirjoittanut pitkästä matematiikasta E:n. Minulla on paljon kokemusta ala- ja yläasteella olevien nuorten ja lasten tukiopettamisesta ja pidän siitä paljon :)

Aiemmin olen saanut paljon positiivista palautetta opetustavastani. Tukiopettajana olen kärsivällinen, kiinnostunut ja haluan auttaa oppilasta ymmärtämään oppimansa asiat ennemmin kuin muistamaan ulkoa. Olen myös työskennellyt paljon nuorten kanssa, joilla on hankaluuksia keskittyä pitkiä aikoja opiskeluun, silloin pidämme hieman useammin pieniä taukoja esimerkiksi venytellen, jotta hän jaksaa laskea ja oppia mahdollisimman paljon ja laadukkaasti.

Opetuskieli on suomi. En ota suoranaisesti etätunteja, sillä lähitunneilla on helpompi keskittyä ja myös nuoren on helpompi kysyä apua kuin etänä.

Ensimmäisellä kerralla keskustellaan yleensä nuoren kanssa hänelle haastavista aiheista matematiikassa sekä käydään läpi sen hetkistä aihetta yhdessä. Mikäli kiinnostuit, laita rohkeasti viestiä ja sovitaan tapaaminen! :)
☎   +358 40 0757476